Tutkijat: Öljyturman riski Suomenlahdella voi jopa nelinkertaistua

Tutkijat pelkäävät öljyonnettomuuden riskin kasvavan Suomenlahdella.

Suomenlahden merenkulkua tutkivan poikkitieteellisen tutkijaryhmän mukaan yhteentörmäyksestä aiheutuvan öljyonnettomuuden riski voi tulevaisuudessa jopa nelinkertaistua. 

Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Erityisesti öljytankkeriliikenne Venäjälle kasvaa edelleen kehnoista talousnäkymistä huolimatta. 

Suomenlahti on lisäksi tunnetusti hankala alue liikennöidä sen mataluuden, kapeuden sekä Suomen rannikon saaristoisuuden vuoksi. Talviajan pimeys ja jääpeite vaikeuttavat alusten ohjailua entisestään. 

Riski keskimääräistä korkeampi 

Yhdessä öljyonnettomuudessa mereen saattaa vuotaa jopa 30 000 tonnia öljyä. Arviossa eivät ole mukana uusimmat jättitankkerit.

– Öljyonnettomuuden todennäköisyys Suomenlahdella on keskimääräistä korkeampi. On suoranainen ihme, ettei isompia havereita ole vielä sattunut, sanoo tutkija Annukka Lehikoinen Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta.

Kotkassa toimiva Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotkan poikkitieteellinen tutkijaryhmä on selvittänyt todennäköisyyksiä sille, millaisin väliajoin Suomenlahdella voisi teoriassa sattua tankkerikolareita ja kuinka usein tällainen kolari johtaisi öljyvuotoon.

Todennäköinen vuoto alle 5000 tonnia  

Tulosten mukaan alusten yhteentörmäyksestä aiheutuvan öljyonnettomuuden riski voisi jakson 2007-2008 liikennemäärien mukaiseen tasoon verrattuna kasvaa lähitulevaisuudessa jopa nelinkertaiseksi.

Tällöin onnettomuuksia sattuisi odotusarvoisesti 24 vuoden välein. Luvut eivät kuitenkaan sisällä karilleajoja.

Karilleajo on Suomenlahdella yhteentörmäyksiä yleisempi onnettomuustyyppi, joskin suurimmat öljyvuodot syntyvät yleensä yhteentörmäysten seurauksena.

– Suomenlahdella seilaavien tankkereiden kokojakauman huomioiden todennäköisin yksittäinen öljyvuoto olisi 1 000 - 5 000 tonnia. Yli 30 000 tonnin vuoto sattuisi tulosten mukaan kuudessa prosentissa tapauksista. Näissä laskelmissa ei ole kuitenkaan vielä huomioitu viime vuosina Suomenlahdelle ilmaantuneita jättitankkereita, Lehikoinen toteaa.

Tutkijaryhmän esittämät onnettomuustiheydet perustuvat havaittuihin ja ennustettuihin liikennemääriin Suomenlahdella, niistä simuloituihin kohtaamis- ja ohitustilanteiden määriin sekä inhimillisen virheen sattumista väistötilanteissa ennustavaan malliin.


 

Lue myös:

    Uusimmat