Tutkijat: Nasa syyllistynyt järkyttäviin virheisiin

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa syyllistyi tutkijoiden mukaan karkeisiin virheisiin seitsemän astronautin hengen vaatineen Columbia-sukkulan lennon aikana sekä ennen sitä.

Tutkijoiden mukaan Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa teki karkeita virheitä sekä ennen avaruusalus Columbian kohtalokasta lentoa että sen aikana. Entinen astronautti Richard Covey sanoo, että päätöksenteossa tehdyt järkyttävät virheet olivat varsin samankaltaisia kuin 17 vuotta sitten, jolloin Challenger-aluksen lento päättyi tuhoon. Tuolloin tutkijaryhmä totesi, että Nasan johto jätti tahallisesti ilmeiset riskit huomioimatta vain pysyäkseen kunnianhimoisessa aikataulussaan.

Columbian onnettomuutta tutkiva ryhmä on arvostellut lennonvalvojia kovin sanoin siitä, että nämä huomasivat sukkulan polttoainetankin vahingoittuneen, mutta päättivät siitä huolimatta olla käynnistämättä varotoimenpiteitä. Tankin kyljestä irronneet eristeenpalaset vahingoittivat aluksen vasenta siipeä ja aiheuttivat sukkulan räjähdyksen. Miehistön kaikki seitsemän jäsentä saivat surmansa.

Coveyn johtaman työryhmän on määrä suunnitella, miten Nasan hallintokulttuuria uudistettaisiin nyt niin, että vastaavilta virheiltä vältyttäisiin tulevaisuudessa.

Seuraavan sukkulan on määrä lähteä matkaan maalis-huhtikuussa. Lentoa saatetaan kuitenkin joutua lykkäämään kuukausilla.

(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomi 08.08.2003)

Lue myös:

    Uusimmat