Tutkijat löysivät uuden hoidon sikainfluenssaa vastaan

Hongkongilaiset tutkijat ovat löytäneet uuden hoitomuodon sikainfluenssaa vastaan, kertoo South China Morning Post -lehti. Hongkongin yliopiston, Punaisen Ristin ja kaupungin sairaalan yhteinen tutkimus osoittaa, että tehokas vastalääke voi löytyä taudista parantuneiden ihmisten veriplasmasta.

Hoitoa testattiin noin 30 sikainfluenssaa sairastavalla henkilöllä, joihin ei viruksentorjuntalääkitys ollut tepsinyt. Osa potilaista kuitenkin kuoli hoidoista riippumatta.

- Jotkut heistä kuolivat jälkeenpäin, mutta meillä on tarpeeksi todisteita siitä, että vasta-aineet on tehokas hoitokeino, sillä suurin osa potilaista toipui, sanoo yliopiston lääketieteen professori Ivan Hung lehdessä.

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan sikainfluenssaan on kuollut yli 18 000 ihmistä. Viime vuonna tauti julistettiin pandemiaksi, mutta aktiivisin vaihe on maailmanlaajuisesti jo ohitettu.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat