Tutkijat löysivät jättimäisen öljylautan Meksikonlahden syvyyksistä

Asiantuntijat ovat löytäneet noin 35 kilometriä pitkän vedenalaisen öljylautan Meksikonlahdelta. Valtaisa öljylautta on noin kaksi kilometriä leveä ja ajelehtii liki kilometrin syvyydessä.

WHOI-merentutkimuslaitoksen biologien löytö näyttäisi romuttavan Yhdysvaltain hallituksen aiemman arvion, jonka mukaan valtaosa öljy-yhtiö BP:n öljylähteestä mereen valuneesta öljystä olisi haihtunut. Myöskään veteen levitetyt öljyä hajottavat kemikaalit eivät ole toimineet odotetulla tavalla.

Öljylautta ei ollut kovin paksu, mutta tutkijat muistuttavat sen silti olevan vaaraksi ympäristölle.

Tutkijat löysivät jättilautan heinäkuun lopussa, useita viikkoja ennen kuin BP sai lopulta lähteen tukittua. Lähteestä on arvioitu pulpunneen mereen jopa 4,9 miljoona tynnyriä öljyä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat