Tutkijat: Kaukaiselta planeetalta voisi näkyä merien kimallusta

Eksoplaneettojen pinnoilla olevien mahdollisten merien kirkas kimallus saattaisi olla havaittavissa kaukaakin katsottuna.

Tutkijoiden mukaan kimalluksen perusteella voisikin kartoittaa mahdollisesti asuttavia eksoplaneettoja.

Asiasta kertoo Space.com-sivusto.

Esimerkiksi maapallon meret heijastelevat runsaasti auringon valoa. Tutkijoiden mukaan sama periaate saattaa päteä kaukaisten eksoplaneettojenkin tapauksessa.

Runsaan kirkkauden havaitseminen planeetan liikkeiden myötä saattaa viitata meriin, toteaa Nasan tutkija Tyler Robinson.

Robinson kuitenkin huomauttaa, että myös pilvet ja jään esiintyminen vaikuttavat planeetan kirkkauteen. Näissä tapauksissa jatkotutkimukset planeetan ilmakehästä voisivat paljastaa enemmän sen elinkelpoisuudesta. 

-Mutta silti, eksoplaneetalta heijastuva selvä merten kimallus olisi kyllä jännittävä löytö, Robinson toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat