Tutkijalta täystyrmäys: EU ja Nato eivät auttaisi Suomea sotilaallisesti

EU tai sotilasliitto Nato eivät auttaisi Suomea sotilaallisesti, mikäli Venäjä hyökkäisi tänne aseellisesti, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

MTV Uutisten kyselyyn vastanneista suuri enemmistö ei usko, että Suomi pystyisi puolustautumaan yksin, jos Venäjä tekisi aseellisen hyökkäyksen. Yli puolet vastanneista luottaa kuitenkin siihen, että tarvittaessa apua saataisiin EU:sta ja Natosta.

Tutkija kuitenkin tyrmää täysin tämän käsityksen:

– Suomen valtionjohto on koko EU-jäsenyyden ajan toitottanut, että EU auttaa jotenkin turvallisuuspolitiikassa. Ehkä laajasti nähtynä kyllä, mutta kun puhutaan sotilaallisesta puolustuksesta, EU:lla ei ole kykyä auttaa Suomea. EU ei auttaisi Suomea sotilaallisesti missään nimessä, koska se ei pysty siihen, Salonius-Pasternak sanoi MTV3:n Kymmenen uutisissa.

Salonius-Pasternak kuitenkin toteaa, että mahdollisen kriisin alkuvaiheessa EU voisi puuttua tilanteeseen esimerkiksi pakotteiden tai poliittisen paheksunnan keinoin. Hänen mukaansa EU on tarjonnut juuri tällaisia toimia myös Krimin kriisissä Ukrainalle, joka ei ole edes EU:n jäsenmaa.

– Mutta kun puhutaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta, niin EU ei auta (Suomea).

Tutkijan mukaan myös Natolta on turha odottaa sotilaallista apua, jos Suomi ei kuulu sotilasliittoon.

– Kyselyyn vastanneiden ajatus (Naton tarjoamasta avusta) on ymmärrettävä, koska ajatellaan, että Suomi kuuluu läntiseen arvoyhteiskuntaan ja olemme EU-jäsenmaa. Nato on kuitenkin tehnyt päivänselväksi, että Nato auttaa jäseniään. Nato auttaa jäsenmaitaan puolustamaan itseään - ei kumppaneita eikä muita maita. Vain jäseniä.

Salonius-Pasternak kuitenkin Suomen tilanne ei kuitenkaan olisi täysin epätoivoinen, mikäli Venäjä päättäisi hyökätä.

– Itse en olisi niin pessimistinen kuin kyselyyn vastanneet. Tässä pitää ehkä muistaa, että jos puhutaan kuukausien puolustautumisesta, niin hyvin harva maa siihen pystyisi. Mutta kyllä Suomeen on rakennettu viime vuosikymmenien aikana vahvat puolustusvoimat, joilla on aika hyvä pidäkekyky. 

Lue myös:

    Uusimmat