Tutkija: Yhdysvalloilla saattaa olla terroriuhassa koira haudattuna

Yhdysvallat on evakuoinut parikymmentä edustustoaan Lähi-idässä ja Afrikassa terrori-iskun uhan vuoksi. Evakuointien syynä on kahden al-Qaida -johtajan uhkaava viestittely.

Yhdysvaltain tiedustelutoiminta on ollut viime aikoina kovan arvostelun kohteena tietovuotaja Edward Snowdenin NSA-paljastusten myötä. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mukaan Yhdysvallat käyttää nyt hyväkseen tilaisuuden osoittaa, että sen laajasta tiedustelusta on hyötyä.

– Tiedottamalla tästä asiasta Yhdysvallat haluaa osoittaa sen, että tämänkaltainen tiedustelu on legitiimiä ja sitä tehdään tärkeitä päämääriä silmällä pitäen, Aaltola sanoo.

Aaltola muistuttaa, että lähetystöjä suljetaan usein myös kaikessa hiljaisuudessa.

– Luulen, että Yhdysvallat toimii aika pragmaattisesti tässä tiedottamisessa, että tullaan näin laajasti julkisuuteen. Tässä saattaa olla myös koira haudattuna ja pyritään viestittämään myös muita asioita.

Terroriuhasta ja evakuoinneista tiedottamisella pyritään Aaltolan mukaan myös ehkäisemään iskuja ennalta.

– Kun kerrotaan myös tekijöille, että on päästy vihille, iskun onnistumisen todennäköisyys pienenee. Lisäksi lähetystöjen evakuointi saattaa tehdä niistä vähemmän houkuttelevia kohteita.

Libyan isku sai Yhdysvallat varpailleen

Aaltolan mukaan Yhdysvallat on ollut enemmän varuillaan sen jälkeen, kun maan Libyan-lähettiläs kuoli konsulaattiin tehdyssä iskussa Bengasissa viime syyskuussa.

– USA pyrkii estämään sen, että tällainen isku, jossa terroristit saivat hyvin paljon näkyvyyttä maailman medioissa, ei toistuisi, Aaltola arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat