Tutkija: Venäjä astumassa Kiinan saappaisiin – "Kaikki odottavat sitä, että Pohjois-Korea romahtaa"

Tutkija Jyrki Kallion mukaan Venäjästä on pikkuhiljaa kehittymässä Pohjois-Korean läheisin tukija ja yhteistyökumppani. Perinteisesti Pohjois-Koreaa tukenut Kiina on kiristänyt suhtautumistaan ja se on mukana Pohjois-Korean vastaisissa pakotteissa.

- Venäjä näkee tässä tilaisuuden lisätä vaikutusvaltaansa Korean niemimaalla, arvioi vanhempi tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista.

- Venäjä on kiinnostunut saamaan alueellista vaikutusvaltaa ja astumaan Kiinan saappaisiin alueella. Venäjällä on intressejä päästä vaikuttamaan Korean niemimaalla. Kaikki odottavat sitä päivää, kun Pohjois-Korean järjestelmä tavalla tai toisella romahtaa tai muuttuu, Kallio sanoo.

- Ne, jotka pääsevät toimimaan maan avautuville markkinoille, ovat sellaisia maita, jotka ovat olleet siellä jo valmiudessa. Sen vuoksi yhteistyösuhteiden rakentaminen on tärkeää jo nyt.

Kallion mukana Venäjä on jo nyt mukana monissa tärkeissä rakennushankkeissa Pohjois-Koreassa.

- Rakennushankkeet, joissa Venäjä on mukana, eivät ole juuri edenneet. Syynä on ollut se, että Pohjois-Korean projekteissa on lähes kaikilla mailla samoja ongelmia. Pohjois-Korea toivoo saavansa ulkomaisia investointeja. Maa pystyy kuitenkin kehnosti tekemään omaa osaansa esimerkiksi rakennusprojekteissa.

Kallion mukaan Venäjä on pyrkinyt aktiivisesti pysyttelemään poissa Pohjois-Korean laatimilta vihamielisten maiden listalta.

Perjantaina Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un määräsi maan ydinaseet valmiustilaan vastalauseena YK:n turvallisuusneuvoston kiristämille pakotteille.

Pohjois-Korean johtaja määräsi maan ydinaseet valmiustilaan 1:32

Lue myös:

    Uusimmat