Tutkija varoittaa al-Qaidan uhasta Suomessa

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen johtaja varoittaa terrorijärjestö al-Qaidan voivan yrittää iskua myös Suomessa.

Terrorijärjestö al-Qaidan jäseneksi epäiltyjä

Rauhantutkimuslaitos Siprin johtaja ja Britannian entinen Suomen-suurlähettiläs Alyson Bailes sanoo, ettei Suomen, Ruotsin tai muidenkaan Irakin sodasta syrjässä olleiden Euroopan maiden tule tuudittautua käsitykseen, että ne olisivat turvassa al-Qaidan kaltaisilta terroriverkostoilta.

Bailesin mukaan Al-Qaidan silmissä kaikki maallistuneet länsimaiset kapitalistiset valtiot ovat osa ongelmaa.

Bailes sanoo, että terroristit saattavat valita kohteensa myös vähäisemmän riskin perusteella. Bailesin mukaan esimerkiksi Suomi tai Ruotsi ovat maita, joita terroristit voisivat pitää vähemmän valmistautuneina terrorismiin.

Bailesin mukaan jokaisen Euroopan maan pitää olla yhtä lailla valppaana terrorismin suhteen. Hän antaa kiitosta Suomelle ja sanoo Suomen rajaviranomaisten saaneen hyvän maineen kautta Euroopan tarkkoina ja tehokkaina Schengen-alueen rajojen valvojina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat