Tutkija uskoo joukkosurmaajan kuvitelleen salaseuransa

Norjan joukkosurmaajan kirjoituksissaan kuvailema salaseura lienee kuviteltu, arvioi kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Jussi Sohlberg.

Anders Behring Breivik kertoo manifestissaan kuuluvansa salaiseen, uuteen temppeliherrain ritarikuntaan, joka taistelee monikulttuurisuutta vastaan.

Sohlbergepäilee, että surmaajan kuvaama uusi ritarikunta on kuviteltu, vaikka oikeitakin temppeliherra-sääntökuntia on olemassa.

- Manifestin perusteella se tuntuu olevansa vahvasti hänen oman päänsä sisällä. On mahdollista, että hän on mielessään tulkinnut, että äärioikeisto edustaa temppeliritariperinnettä, joka on inspiroinut häntä kieroutuneella tavalla, tutkija Sohlberg sanoo.

Behring Breivikin innoituksena on Sohlbergin arvion mukaan toiminut historiallinen Temppeliherrain ritarikunta. Keskiaikainen ritarikunta perustettiin suojelemaan pyhiinvaeltajia ja sen toiminta liittyi keskeisesti ristiretkiin. Se lakkautettiin 1300-luvulla. Perinnettä on elvytetty uudelleen 1800-luvulta alkaen. Uusia temppeliherrajärjestöjä on paljon. Osa niistä on luonteeltaan kristillisiä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat