Tutkija: Uhan arviointi vaikeaa

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen tutkijan Juha Saarisen mukaan on hyvin vaikea arvioida, millaisen uhan Syyrian konfliktiin osallistuneet ja sieltä palaavat henkilöt voisivat aiheuttaa.  

– Suomen tapauksessa on hyvä huomioida, ettemme yksinkertaisesti tiedä niistä taistelijoista tarpeeksi. Suojelupoliisihan on asia ihan erikseen, mutta avoimeen tietoon pohjautuen on oikeastaan aika vaikeaa lähteä arvioimaan, minkälainen uhka sieltä saattaisi olla tulossa, Saarinen kertoo.   

Niin sanottua vierastaistelijailmiötä on kuitenkin tutkittu laajastikin. Vierastaistelijoilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka lähtevät johonkin maahan taistelemaan konfliktissa ideologisista syistä ilman että heillä on aiempia siteitä tähän valtioon.

Sillä ei siis tarkoiteta maan kansalaisia eikä palkkasotureita.  

Saarinen huomauttaa, että Syyriassa vierastaistelijavirta on nopeinta ja laajinta sitten Afganistanin konfliktin 1980-luvulla. Maahan arvioidaan tulleen taistelijoita yli 80 maasta.  

– Syyrian konfliktilla on globaali vetovoima joka pätee myös ei-radikalisoituneisiin muslimeihin.  

Saarisen mukaan on hyvä huomioida, että vierastaistelijailmiö on eri asia kuin globaali jihadismi, sillä vierastaistelijaksi voi lähteä henkilöitä, jotka eivät ole radikalisoituneet. Osa voi kuitenkin radikalisoitua niin, että he pyrkivät mahdollisesti harjoittamaan terrorismia.   

–Mikä käytännön vaikutus länsimaissa tulee olemaan, sitä on aika vaikea arvioida, koska se uhka ei ole vielä tullut toteen. Linkit Syyriaan kuitenkin kannattaa ottaa vakavasti, ja EU:ssa ne otetaan vakavasti.  

Lue myös:

    Uusimmat