Tutkija tyrmää: Pieremällä ei voi pudottaa navetan kattoa

Kansainvälisten uutistoimistojen tiistaina välittämä uutinen, jonka mukaan lehmien piereskely olisi aiheuttanut räjähdyksen navetassa Saksassa, ei suomalaistutkijan mukaan ole mahdollinen.

Uutisessa kerrottiin, että Rasdorfissa Saksan keskiosassa sijaitsevan navetan katto olisi pudonnut osittain alas pieruräjähdyksen ansiosta.

Professori Marketta Rinne Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta muistuttaa, että pieremällä ei kattoa alas saa, koska 95 prosenttia metaanista on peräisin lehmien röyhtäilystä. Lisäksi on mahdotonta, että ammut röyhtäilisivät läheskään riittävästi metaania ilmaan, jotta se räjähtäisi.

-Todennäköisin vaihtoehto on se, että navetassa on ollut kaasukäyttöisiä lämmittimiä, joista kaasua on päässyt karkuun. Esimerkiksi maakaasu ja biokaasuhan ovat metaania, Rinne muistuttaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat