Tutkija: Työuupumusta nujerrettava työoloja kehittämällä

Työolojen säännöllinen seuraaminen ja muokkaaminen ehkäisisi kuitenkin työuupumusta, kertoo tuore tutkimus.

Työuupumusta pitäisi nujertaa nykyistä enemmän työoloja kehittämällä eikä vain työntekijää tukemalla, katsoo Työterveyslaitoksen tutkija Kirsi Ahola. Suomessa käytäntö on juuri päinvastainen. Esimerkiksi työkuormitusta vähennettiin harvemmin vakavasti uupuneilla kuin hyvin jaksavilla. Uupuneet saavat taas yksilötason hoitoa muita useammin.

Aholan tutkimuksen mukaan vakavasti uupuneiden todennäköisyys osallistua johonkin työtä tai ammattitaitoa kehittävään toimintaan oli yli puolet pienempi kuin vertailuryhmän eli hyvin jaksavien työntekijöiden. Hyvin jaksavista 55 prosenttia oli osallistunut työn kehittämiseen, uupuneista vain 39 prosenttia. Koulutukseen osallistui 49 prosenttia hyvin jaksavista ja 26 prosenttia uupuneista.

Eroa osallistumisaktiivisuudessa havaittiin myös hyvin jaksavien ja lievästi uupuneiden välillä. Tutkimus ei Aholan mukaan kuitenkaan kerro, onko uupuminen syynä vähäiseen osallistumiseen työn kehittämisessä vaiko sen seurausta. Työolojen säännöllinen seuraaminen ja muokkaaminen ehkäisisi kuitenkin työuupumusta.

Lääkehoito oli yleisin vakavasti uupuneiden yksilöllinen tuki. Sitä sai 22 prosenttia uupuneista. Lääkinnällistä kuntoutusta oli saanut 13 prosenttia ja psykoterapiaa 10 prosenttia vakavasti uupuneista.

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Journal of Occupational and Environmental Medicine -lehdessä. Tutkimus pohjautuu Kansanterveyslaitoksen Terveys 2000 -aineistoon ja siinä tutkittiin noin 3300 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat