Tutkija Talouselämässä: Eläkeiän nosto oli tarpeeton

Tilastotutkija Anna-Maija Lehdon mukaan viimesyksyinen eläkeiän nosto ei ollut välttämätön - toisin kuin kansalle uskoteltiin.

Lehdon mukaan työurat olisivat pidentyneet riittävästi ilman virallisen eläkeiän nostoakin. Tilastot todistavat, että jo nyt suomalaiset ovat jatkaneet työvuosiaan riittävästi.

– Jo ennen viime vuonna tehtyä eläkeuudistusta oli nähtävissä, että näin tulee käymään, mutta silti eläkeiän nosto ajettiin pakolla läpi, Lehto ihmettelee Talouselämässä.

Eläketurvakeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan eläkkeellesiirtymisikä nousi viime vuonna selvästi ennakoitua enemmän.

– Jos sama tahti jatkuu, on uudistuksella tavoiteltu työurien pidentyminen saavutettu jo neljässä vuodessa. Eli ilman, että 65 vuoden eläkeikä on ehtinyt edes tulla käyttöön, Talouselämä kirjoittaa.

Lehdon mukaan eläkeuudistuksen tekijät tiesivät trendistä, mutta asiasta ei puhuttu julkisuudessa.

Miksi siis uudistus ajettiin väkisin läpi?

– Se on poliittinen kysymys. Työurien pidentämisellä sitä ei voi perustella, kun samaan lopputulokseen olisi päästy ilman eläkeiän nostoakin, Lehto arvioi Talouselämässä.

Lue myös:

    Uusimmat