Tutkija: Suuri osa maailmasta ympärillämme on kuviteltua

Maailma, jonka näemme ympärillämme on enimmäkseen uskottelua, väittää brittiläinen tiedemies. Tutkija Bruce Hoodin mukaan ihminen tajuaa ympärillä olevastaan vain pienen osan ja aivot luovat oman versionsa todellisuudesta.

Hood luennoi aiheesta arvostetussa brittiläisessä Royal Institution -tutkimuslaitoksessa, joka on maailman vanhin itsenäinen tutkimuslaitos.

Luennoilla Hood aikoo todistaa väitteensä muun muassa aiheuttamalla yleisön jäsenille vääriä muistoja. Esimerkkinään mies aikoo käyttää taskuvarkaita osoittaakseen, kuinka helposti ihmiset ovat harhautettavissa.

Hood pyrkii osoittamaan, kuinka ihmiset pystyvät valvomaan omia päätöksiään ja käsityksiään vähemmän kuin uskomme.

– Suuri osa maailmasta on kuviteltua. Olemme tietoisia vain murto-osasta mitä tapahtuu, Hood kertoo London Timesin haastattelussa.

– Edessämme on valtavan laaja panoraama, mutta me näemme siitä vain kädenmitan päässä olevan peukalonkokoisen alueen. Loppu täydentyy, kun aivomme luovat vakaan ympäristön.

– Ja vaikka kuvittelemme olemme omia herrojamme, niin suurta osaa tapahtumista kontrolloivat muut ympärillämme olevat.

Hood puhuu aiheesta tutkimuslaitoksen joululuennoilla, joita on järjestetty vuodesta 1825 lähtien. Luennot on järjestetty vuosittain toista maailmansotaa lukuun ottamatta.

– Yhden asian voin taata. Yleisöni tulee miettimään tämän jälkeen, voivatko he enää ikinä luottaa aivoihinsa, Hood toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat