Tutkija: Ruotsin vaaleissa puhutaan maahanmuutosta

Maahanmuutto nousee yhdeksi teemaksi Ruotsin uusissa vaaleissa ensi keväänä, sanoo valtio-opin professori Lauri Karvonen Åbo Akademista.

- Maahanmuuttokeskustelu on jo selvästi muuttunut. Toistaiseksi kielletty kysymys siitä, onko Ruotsilla olemassa kipuraja, mitä ei pitäisi ylittää, tulee luultavasti vaaliteemaksi, Karvonen sanoo STT:lle.

Ruotsidemokraatit ovat sanoneet tekevänsä vaaleista kansanäänestyksen maahanmuutosta. Karvonen uskoo, että vaalien pääteema on kuitenkin se, miten hallitus muodostetaan.

Ruotsissa on perinteisesti käyty niin sanotut blokkivaalit, joissa puolueet julkaisevat hallitusohjelma- ja hallituspohjaehdotuksensa jo ennen vaaleja. Nyt blokkien ulkopuolelta on noussut ruotsidemokraatit, eikä kumpikaan blokeista saanut vaaleissa enemmistöä.

- Ruotsissa on hirveän kauan vältetty sitä ajatusta, ettei hallituksia pystyttäisi muodostamaan muuten kuin näiden blokkien pohjalta. Nyt kun blokkipolitiikka on itse asiassa romahtanut, uskon, ettei keskustelua pystytä välttämään. Puolueiden täytyy jollakin tavalla ottaa kantaa.

Professori arvioi, että muut puolueet haluavat edelleen välittää kuvaa, etteivät ne ole valmiita yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa.

Voisiko Natosta tulla Ruotsissa vaaliteema?

- Voi tulla, muttei pääteema. Todennäköisesti Ruotsin puolueilla on käsitys, ettei sillä vaaleja voiteta. Perinteisesti puolustus- ja ulkopolitiikalla ei vaaleja voiteta, ellei maassa ole todella vakava turvallisuuskriisi.

  

Lue myös:

    Uusimmat