Tutkija: Otsonikato uhkaa jatkua

Ilmatieteen laitoksen tutkija kertoo MTV3:n uutisille, että otsonikadon ehkäisemiseksi säädettyjen päästörajoitusten teho on nähtävissä paremmin vasta muutamien kymmenien vuosien kuluttua.

Otsonikato uhkaa jatkua myös lähitulevaisuudessa. Tänään julkaistavan väitöskirjan mukaan tilanteen paranemisesta ei ole olemassa selkeitä merkkejä.

- Otsonikerros jaksaa samalla tavalla kuin se on jaksanut 1990-luvun puolivälistä saakka. Otsonikato on jokavuotinen ilmiö etelämantereen keväässä, meikäläisittäin ajatellen syys-lokakuussa, ja jatkaa tällaistä kiertokulkua eli hyvin näitä merkittäviä otsonikatojaksoja nähdään myös tulevan 20 vuoden aikana, kertoo tutkija Juhani Damski Ilmatieteen laitokselta.

Vaikka otsonikato näyttää jatkuvan, ovat ihmisten vastatoimetkin tehoamassa.

- Montrealin protokolla, joka rajoittaa sekä käyttöä että kauppaa näiden otsonia tuhoavien yhdisteiden kohdalla, on ollut suuri menestys. Kuitenkin yhdisteet ovat niin pitkäikäisiä, että niiden vaikutus kestää ilmakehässä vielä pitkään. Ja sitä kautta on nähtävissä, että otsonikadon kannalta näitten yhdisteiden pitoisuudet putoavat turvallisemmalle tasolle vasta tuolla 40 vuoden päästä, Damski jatkaa.

Tutkijan mukaan tärkeintä on pitää kiinni rajoituksista.

- Jos rajoitukset otsonia tuhoavien yhdisteiden suhteen eivät toteudu riittävän nopeasti tai otsonikerroksen alue viilenee nopeasti, on periaatteessa mahdollista, että otsonikatojaksot jopa pahenevat, Damski arvioi.

Kansainväliset säädökset takaavat myös sen, että tavallisen kuluttajan on vaikea edes saada käsiinsä otsonia tuhoavia yhdisteitä. Yhden asian jokainen voi kuitenkin varmistaa.

- Vanhojen jääkaappien ja tällaisten asianmukainen tuhoaminen siinä vaiheessa, kun ne ovat elinkaarensa päässä, on yksi tällainen keino, jolla jokainen voi vaikuttaa, Damski sanoo.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 18.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat