Tutkija: Nolo valokuva päätyy nykyään ystäväpiirin sijasta nettiin

Brittiläinen tutkija väittää, että ihmiset, jotka lähettävät yksityiskohtiaan elämästään internetiin heikentävät toisten oikeutta yksityisyyteen.

Tohtori Kieron O'Hara patistaa ihmisiä tiedostamaan paremmin, miten heidän netissä julkistamansa asiat vaikuttavat yhteiskuntaan.

-Esimerkiksi yksityisyyttä koskevissa lakipykälissä yksi tärkeä asia on odotus kohtuullisesta oikeudesta yksityisyyteen, hän toteaa Britannian yleisradiolle BBC:lle.

-Kun yhä enemmän yksityisiä elämiä siirtyy verkkoon, nämä kohtuulliset odotukset yksityisyydestä vähenevät, O`Hara jatkaa.

Tohtori O`Hara työskentelee Southamptonin yliopistossa tutkijana tietotekniikan tiedekunnassa. Hän kertoo esimerkin juhlissa otetusta nolosta valokuvasta: Vielä vuosikymmen sitten kuva olisi kiertänyt ystävien keskuudessa, mutta nykyään oletuksena alkaa olla, että se päätyy internetiin ja sitä pääsevät katsomaan kaikki vieraat ihmiset.

Hänen mukaansa yhteisöpalvelusivustojen nousu on hämärtänyt yksityisenä pidetyn rajaa. O´Hara toteaa, että elämme aikakautta nimeltä "intiimiys 2.0", jossa ihmiset rutiininomaisesti jakavat erittäin henkilökohtaisia tietoja verkossa.

-Kun odotuksemme kohtuullisesta yksityisyydestä kaikkoaa, samalla väistämättä myös lakimme suoja vähenee, O`Hara kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat