Tutkija: Luvassa tiukan asian vaalit, joissa kaksi teemaa nousee ylitse muiden

Politiikan tutkija ennustaa kevään eduskuntavaaleista tiukan asian vaaleja.

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund arvioi, että puolueiden sooloilu ja tyhjät lupaukset jäävät vaaleissa sivuosaan.

– Puoluejohtajan henkilö on tullut viime vuosina yhä tärkeämmäksi, mutta nyt kun taloustilanne on kurja, niin pelkkä imago ei tällä kertaa riitä, sanoo Grönlund.

Grönlundin mukaan kaksi teemaa nousee ylitse muiden eduskuntavaaleissa 2015: talouspolitiikka ja turvallisuuspolitiikka.

– Eli tällä kertaa hyvin kovat aiheet ovat vaalien keskiössä, sanoo Grönlund.

Helsingin Sanomien eilisessä gallupissa keskusta oli repinyt jo seitsemän prosenttiyksikön kaulan muihin puolueisiin. Pääministeripuolue kokoomuksen luvut olivat puolestaan romahtaneet. Gallupit eivät Grönlundin mukaan kuitenkaan vielä heijasta tulevia vaalituloksia

– Tottakai keskusta ja Juha Sipilä lähtevät jo pidemmän ajan gallupykkösinä suosikkipaikalta vaalitaisteluun, mutta eivät vaalit todellakaan ole vielä selvät. Tässä voi hyvinkin tapahtua vielä paljon, muistuttaa Grönlund.

Grönlundin mukaan merkillepantavaa tuoreessa gallupissa on epävarmojen äänestäjien suuri osuus.

– HS:n kyselyssä 40 prosenttia ei tiennyt, mitä puoluetta äänestäisi. Kantansa ilmaisseiden osuus oli kyselyssä aika pieni.

Grönlund povaa suuria kannatusvaihteluita puolueille vielä ennen vaaleja. 

– Vaalipäivään on vielä viitisen kuukautta aikaa. Ennen sitä voi vielä näkyä myös muiden puolueiden ylös- ja alasmenoja näissä gallupeissa.

Lue myös:

    Uusimmat