Tutkija: Japanin turma leikkaa ydinvoimatuotantoa rajusti

Etlan tutkija Paavo Suni uskoo, että Japanin ydinturma vähentää ydinvoiman tuotantoa merkittävästi. Tämä nostaa todennäköisesti myös sähkön hintaa.

Esimerkiksi Saksa on tehnyt jo päätöksen joidenkin ydinvoimaloidensa sulkemisesta.

– Laajasti katsottuna tällä ydinturmalla on varmasti huomattavan negatiivinen vaikutus ydinsähkön tuotantoon. Se tarkoittaa sitä, että jollakin se täytyy korvata. Raaka-aineet, jolla ydinvoima täytyy korvata ovat kalliimpia, ja se nostaa sähkön hintaa, Suni arvioi Huomenta Suomen haastattelussa.

Hintaa hilaa se, että ydinvoiman vaihtoehdot ovat saastuttavia, esimerkiksi hiileen tai kaasuun perustuvaa tuotantoa.

– Tämä vaikuttaa puolestaan siihen, että päästöoikeuksien hinnat nousevat, mikä myös korottaa sähkön hintaa.

Japanin sähköntuotantoon turma jätti valtavan aukon ja myös Japanissa vaihtoehdot perustuvat vähemmän puhtaisiin raakaineisiin.

– Siellä on noin 15 prosenttia ydinvoimakapasiteetista pois käytöstä, josta hyvin suuri osa lopullisesti tuhottu tai tuhoutumassa. Tämän aukon täyttämiseen sitten käytetään Venäjältä tuotua nesteytettyä kaasua ja hiiltä.

Turma kasvattaa väistämättä myös Japanin velkataakkaa. Iso rooli talouden tasapainottamisessa on maan keskuspankilla, mutta rahaa tarvitaan todennäköisesti myös muualta.

– Varsinainen jälleenrakentamisen rahoitus tulee yksityiseltä sektorilta sekä julkisen sektorin lisäbudjettien kautta. Se otetaan uudella velalla.

Japanin taloudessa turman hoito tuntuu kuitenkin suhteellisen pienenä raapaisuna.

– Sinänsä tämä tragedia on monella mittapuulla iso, mutta kun sitä verrataan Japanin varallisuuteen, niin se on aika pieni, Suni summaa.

Katso tutkija Paavo Sunin haastattelu: (Huomenta Suomi 18.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat