Tutkija epäilee maksullisten nettiuutisten suosiota

Keskisuomalaisen, 7 Päivää -lehden ja muutaman muun verkkolehden ylihuomenna aloittama kukkaropalvelu epäilyttää verkkojournalismitutkija Panu Uotilaa. Uotila epäilee, että pienen maksun periminen uutisista ei saa kannatusta, mikäli toiset verkkolehdet säilyvät edelleen maksuttomina. Median tulisi hänen mukaan kulkea asiassa yhteisenä rintamana.

- Tällä hetkellä ihmiset on totutettu siihen, että verkkouutisista ei tarvitse maksaa. Siksi onkin mielenkiintoista, miten Keskisuomalaisen kokeilu lähtee liikkeelle ja oppivatko ihmiset maksamaan verkkouutisista, Uotila sanoo.

Keskisuomalaisen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan lehti julkaisee aluksi päivittäin viisi maksullista uutista. Osa maksullisista jutuista tulee olemaan myös painetussa lehdessä. Mervolan mukaan maksullisuus on tulevaisuutta: hyvä, laadukas journalismi tulee maksamaan lukijoille myös verkossa.

- Maksullinen palvelu on hyvä esimerkiksi niille, jotka eivät lue paperiversiota tai ovat vaikka matkoilla. Hyvän sisällön tekeminen myös maksaa, joten siitä on saatava korvausta, Mervola perustelee.

Uotilan mukaan maakunnallisilla uutisilla on vähemmän kilpailua, joten niillä kukkaropalvelu voi toimiakin. Valtakunnallisilla uutisilla hän ei näe tätä mahdollisena. Liiketaloudellisesti maksulliset sisällöt saattavat jäädä mainosmyynnin varjoon.

- Vaihtoehtona on, että sisältö on maksullinen ja yleisö on pieni, tai sitten että sisältö on ilmainen ja yleisöt ovat suuria. Jälkimmäisessä tapauksessa mainosmyynti on hieman kannattavampaa.

Erityissivustoista maksetaan

Kansainvälinen kokemus on osoittanut, että maksullisten uutispalveluiden onnistumisprosentti on suhteellisen pieni. Yhdysvalloissa talouden ja politiikan erityissivustoista ihmiset ovat valmiita maksamaan, mutta perusuutisista ei.

- Brändin on oltava todella vahva ja sisällön niin erityistä, että se vetää lukijoita. Hanke ei onnistu, jos jokin toinen sivusto tarjoaa samat uutiset ilmaiseksi, Uotila sanoo.

Mervola kertoo, että Keskisuomalaisella säilyy tulevaisuudessa maksutonkin perusuutispalvelu verkossa. Hän näkee myös, että painettu aamun sanomalehti säilyy tulevaisuudessakin ykkösenä heidän uutispalveluissaan. Mervolan mukaan maksullisen uutispalvelun suosio tai epäsuosio osoittaa sen, näkevätkö lukijat sisällön maksamisen arvoisena.

- Jos ihminen haluaa maksaa sisällöstä, se on heidän mielestä sen rahan väärti, hän sanoo.

Suomalaiset lukijat kuitenkin arvostavat edelleen perinteisiä lehtitaloja ja niiden verkkoversioita. Vahvat brändit ovat siis vahvoja myös verkossa, mutta tulevaisuus näyttää, ovatko ne tarpeeksi vahvoja myös maksullisina.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat