Tutkija: Aasian maat vaarana otsonikerrokselle

Vaarallisten kemikaalien käyttö Kiinassa ja Intiassa uhkaa tehdä tyhjäksi ponnistelut otsonikerroksen suojelemiseksi, sanoo brittitiedemies Joe Farman, joka havaitsi ensimmäisenä Etelämantereen yllä olevan otsoniaukon.

Maapallo

Otsonikerrosta tuhoavien aineiden päästöt ovat vähentyneet sen jälkeen, kun Farman teki havaintonsa vuonna 1985, mutta uudeksi uhkaksi ovat hänen mukaansa muodostumassa kehitysmaat: erityisesti Kiina ja Intia, mutta myös Malesia ja Indonesia. Farman osallistui viikonvaihteessa 350 muun tutkijan kanssa Kiirunassa Pohjois-Ruotsissa järjestettyyn kokoukseen, joka oli samalla lähtölaukaus kaikkien aikojen laajimmalle Euroopan ja pohjoisten napa-alueiden otsonikatoa koskevalle tutkimukselle.

Vuonna 1989 solmitun Montrealin sopimuksen mukaan allekirjoittajamaiden on asteittain lopetettava mm. jääkaapeissa käytettyjen CFC-yhdisteiden käyttö. Lähes kaikki suurimmat teollisuus- ja kehitysmaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, mutta osa kehitysmaista ei ole noudattanut sitä.

Otsonikerros suojelee maapalloa haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Otsonikato lisää ihosyöpään sairastuvien määrää ja edistää ilmakehän lämpenemistä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat