Turvetuottajat: Turpeesta voi tulla pulaa talvella

Kuluneen kesän turvetuotanto jää tavoiteltua pienemmäksi. Turveteollisuusliiton mukaan turvetta tuotettiin noin 22 miljoonaa kuutiometriä. Se on noin 75 prosenttia vähemmän kuin pitkäaikainen keskiarvo on yleensä ollut.

Tuottajien arvioiden mukaan tuotantotavoitteista jäätiin vaihtelevien säiden ja mataloituneiden kenttien takia, joten turpeesta voi tulla pulaa talvella.

Turvetta nostettiin viime kesänä runsaan 62 000 hehtaarin alueella, Se on vajaa prosentti Suomen suo- ja turvemaa-alasta.

Etelä-Pohjanmaalla tuotanto oli viikkoja pysähdyksissä, kun poutajaksot jäivät lyhyiksi ja ilman suhteellinen kosteus oli korkea. Itäisimmässä osassa maata ja osin Pohjois-Suomessa tuotanto sujui muuta maata parempien kuivumisolojen ansiosta.

Turvetta tuotettiin viime kesänä runsaan 62 000 hehtaarin alueella. Vuosittain tuotannosta poistuu noin 3 000 hehtaaria. Tällä hetkellä uusia korvaavia alueita saadaan luvitetuksi niukasti. Turvetuottajilla on viranomaiskäsittelyssä uusien tuotantoalueiden lupahakemuksia yli 15 000 hehtaarille. Tänä vuonna on toistaiseksi saatu lainvoimaisia lupia 500 hehtaarille.

Tuotantotilannetta heikentää pienenevien pinta-alojen lisäksi se, että vanhat ja matalat tuotantoalat kuivuvat sateiden jälkeen hyvin hitaasti. Uudet ja paksuturpeiset tuotantoalueet saadaan tuotantoon sateiden jälkeen vanhoja ja mataloituneita alueita selvästi nopeammin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat