Turvattomuus yhä Irakin jälleenrakentajien päähuoli

EU:n komissio ilmoitti tänään olevansa valmis antamaan 200 miljoonaa euroa lisää jälleenrakennukseen. Summa on kuitenkin vielä hyväksyttävä EU:n vuoden 2005 budjettiin.

Irakin jälleenrakennusta käsittelevän kokouksen osallistujat olivat tänään yhtä mieltä siitä, että Irakille luvattujen varojen myöntämistä on syytä nopeuttaa. Kokouksessa ei kuitenkaan onnistuttu häivyttämään Irakin turvallisuustilanteeseen liittyviä huolia.

Kokoukseen osallistuneet 55 maata ja järjestöä toistivat tukensa Irakin hallitukselle ja sitoumuksensa viime vuonna Madridin kokouksessa jo annettuihin apulupauksiin. Eri maat ja yhteisöt lupasivat tällöin 14 miljardia dollaria (runsaat 11 miljardia euroa) Irakin jälleenrakennukseen. Vain muutamia satoja miljoonia dollareita on kuitenkin vasta käytetty.

Irakin kokousedustajat kehottivat eilen lahjoittajamaita nopeuttamaan luvatun avun myöntämistä. Osassa maata on heidän mukaansa niin turvallista, että jälleenrakennus voidaan aloittaa.

Kokouksessa keskityttiin myös siihen, kuinka käytetään YK:lla ja Maailmanpankilla olevat Irak-varat, joita on lähes miljardin dollarin verran.

Presidentti väläytti vaalien siirtoa

Ministeri al-Hafedh toisti Irakin sitoumuksen järjestää maassa vaalit yhä jatkuvasta väkivallasta huolimatta. Vaalit ovat hänen mukaansa merkittävä käännekohta Irakin historiassa.

Irakin presidentti Ghazi Yawar sanoi tänään julkaistussa haastattelussa, että tammikuuksi kaavailtuja vaaleja saatetaan lykätä, jos turvallisuustilanteessa ei tapahdu tarpeeksi parannusta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat