Turvatoimia kiristetty Moskovassa

Moskovan eilisen pommi-iskun kuolonuhrien määrä on jo lähes 120 ja luvun uskotaan edelleen nousevan. Sisäministeri Vladimir Rushailon mukaan viranomaiset onnistuivat viime yönä estämään yhden rakennuksen räjäytyksen. Räjähteet oli jo viritetty valmiiksi Moskovassa sijaitsevaan taloon.

Poliisi etsii nyt kuumeisesti räjähdysten tekijöitä ja turvatoimet kaupungissa ovat tiukat. Tarkastuksissa on löydetty useita tonneja räjähteitä. Venäjän puolustuministerin mukaan armeija on valmis osallistumaan järjestyksen valvontaan Moskovassa.

Kansalaisten henkilöllisyyspapereiden tarkastusta on tehostettu. Kiristyneen valvonnan ja lisääntyneen vihamielisyyden vuoksi Moskovassa olevat kaukasuslaiset välttelevät ulkona liikkumista. Räjähdyksistä epäillään tshetsheenimielisiä terroristeja.

Eilen räjähtäneen kerrostalon raivaustöitä seurasi yhä edelleen uteliaiden joukko. Viereisen talon särkyneitä ikkunoita korjattiin ja miliisi valvoi ettei evakuoituja asuntoja ryövätty. Moskovan kaupunginjohdon päätös järjestää kaikkiin kerrostaloihin vartiointi näytti olevan todellisuutta vain onnettomuuspaikalla.

Presidentti Boris Jeltsin määräsi eilen turvatoimia tiukennettaviksi Moskovassa ja eri puolilla Venäjää pääkaupungissa sattuneen tuhoisan asuinrakennuksen räjähdyksen jälkeen. Presidentti Jeltsin sanoi eilen pitämässään televisiopuheessa, että "terroristit ovat julistaneet sodan meille, Venäjän kansalle". Jeltsin kehotti venäläisiä pysymään rauhallisina ja yhdistämään voimansa maan "sisäisen vihollisen" torjumiseksi.

Moskova 130999

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n edustaja sanoi räjähdyksen olevan terroristien työtä. Terroristien hyökkäyksestä puhui myös pääministeri Vladimir Putin, jonka Jeltsin määräsi palaamaan kiireisesti Moskovaan Uudesta-Seelannista Aasian ja Tyynenmeren maiden taloudellisesta huippukokouksesta.

-On vaikea sanoa heitä edes eläimiksi. Ja jos he ovat eläimiä, niin he ovat vesikauhuisia, Putin totesi räjäyttäjistä.
(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)
Anu Kuistiala raportoi Moskovaa kuohuttavista räjähdyksistä(1:45).

Lue myös:

    Uusimmat