Turvatarkastuksia teltoissa parlamentin ulkopuolella – näin terroriuhka näkyy EU:ssa

EU-edustajat ovat tällä viikolla koolla Ranskan Strasbourgin europarlamentissa, jossa täysistuntoviikko on noin kerran kuukaudessa. Muina aikoina istunnot pidetään Brysselissä.

Europarlamentin eteen pystytettiin maanantaina ensimmäistä kertaa pikaisella aikataululla koottu telttarivistö, jossa kaikki rakennukseen pyrkivät ihmiset tarkastetaan.

Turvatoimet ovat samantyyppiset kuin lentokentillä eli läpivalaisuhihnalle on laitettava kaikki tavarat vyötä myöten.

– Tällaista ei ole aiemmin ollut täällä Strasbourgissa, lehdistöneuvonantaja Pete Pakarinen sanoo ja viittaa telttarivistöön.

– Nyt on voimassa niin sanottu keltainen hälytys eli normaalia korkeampi hälytystaso.

Myös maahantulokontrollia on lisätty. Monet euromepit tulevat Strasbourgiin autolla Saksan Frankfurtista ja aiemmasta poiketen henkilöpaperit tarkastetaan rajalla.

– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun passini katsottiin tällä rajalla, kokoomuksen euroedustaja Henna Virkkunen hämmästeli.

Tähän asti Saksan ja Ranskan välinen Schengen-raja on ollut avoin. Myös minun ja muun toimittajaryhmän henkilöpaperit kerättiin rajalla pois ja vartin päästä ne tuotiin bussiin takaisin.

Itse Strasbourgissa poliiseja aseineen on näkyvästi esillä esimerkiksi rautatieasemalla. 

Lue myös:

    Uusimmat