Turvapaikanhakijoita viime vuonna ennätysmäärä

Suomesta on hakenut turvapaikkaa viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä, yli 4000. Loppuvuodesta tulijoiden virta kiihtyi niin, että syys-joulukuussa hakijoita saapui yli viisisataa kuukaudessa. Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) mielestä olisi viisasta varojen käyttöä, että Maahanmuuttovirasto ja poliisi saisivat lisäresursseja siihen, etteivät turvapaikkatutkinnat venyisi.

Viime vuonna tehtiin Maahanmuuttoviraston ennakkotilaston mukaan noin 2000 turvapaikkapäätöstä. Osa päätöksistä koski edellisvuonna tulleita hakemuksia, joten käsittelyä odottaa edelleen yli kaksituhatta hakijaa.

Turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Maahanmuuttovirastosta sanoo, että päätöksiä pystytään nykyresursseilla tekemään noin kolmasosa siitä, mitä hakemuksia vuoden lopulla kuukausittain tuli.

Keskimääräinen käsittelyaika putosi kuitenkin viime vuonna 127 vuorokauteen edellisvuoden 206:sta. Maahanmuuttoministeri Thorsin mielestä tavoite pitäisi pitää alle puolessa vuodessa eli reilusti alle 200 vuorokaudessa.

Käsittelyaikoihin vaikuttaa niin kutsuttujen Dublin-päätösten määrä. Tämä tarkoittaa, että hakemus käsitellään vain yhdessä EU-maassa, Islannissa tai Norjassa. Viime vuonna näitä oli viitisensataa. Parisataa hakemusta raukesi ja loput tutkittiin Suomessa. Niistä 61 prosenttia johti turvapaikkaan tai oleskelulupaan.

Alaikäisten määrä räjähti

Alaikäisiä yksin tulleita turvapaikan hakijoista oli viime vuonna 650, kun edellisvuonna heitä oli vajaat sata. Turvapaikkatutkintaa odottaa edelleen nelisensataa nuorta. Thors uskoo, että suurin piikki alaikäisten saapumisessa on ohitettu.

Suurimmat hakijaryhmät olivat irakilaiset ja somalialaiset. Esko Repo sanoo syyksi sen, että Somaliassa tilanne on vain pahentunut, eikä Irakinkaan tilanne ole kohentunut. Molemmista tuli toistatuhatta hakijaa. Suomesta ei myöskään palauteta turvapaikan hakijoita Etelä- ja Keski-Somaliaan eikä Irakiin.

Suomesta haetaan turvapaikkaa suurin piirtein samassa määrin kuin Tanskasta. Norjassa hakemuksia on tehty viime vuosina hieman enemmän. Sen sijaan Ruotsista haetaan turvapaikkaa selvästi enemmän, vuonna 2007 hakemuksia tehtiin yli 36000 eli enemmän kuin esimerkiksi Ranskassa, Britanniassa tai Saksassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat