Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen nyt jopa 200 päivässä

Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen nyt noin 200 päivittäin, kerrotaan Maahanmuuttovirastosta.

Merkittävä osa hakijoista tulee tällä hetkellä Pohjois-Suomeen Ruotsin kautta. Turvapaikanhakijoiden rekisteröinti ja turvapaikkakuulustelujen tekeminen onkin tällä hetkellä ruuhkautunut Oulun poliisilaitoksella. 

Poliisi on ohjannut lisää resursseja Ouluun, kertoo sisäministeriö tiedotteessaan.

Hätämajoituskapasiteettia lisätään sisäministeriön mukaan reilusti Oulun seudulla. Muun muassa Oulussa sijaitsevan Kastellin koulun hätämajoituskeskus on aloittanut toimintansa. Muhokselle ja Liminkaan avataan vastaanottokeskus ja Ruukkiin suunnitellaan resurssien lisäämistä. 

Etelä-Suomessakin on tapahtunut kehitystä vastaanottokeskusten osalta. Vastikään on jo tehty päätökset keskusten avaamisesta Kontiolahdelle, Kouvolaan, Raaseporiin, Ruovedelle ja Äänekoskelle.

Kaikkia uusia vastaanottokeskuksia ylläpitää Suomen Punainen Risti, uusia kuntien ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ei ole avattu. 

MTV Uutiset järjestää keskiviikkona 9. syyskuuta suuren pakolaispäivän, joka huipentuu suoraan tv-lähetykseen kello 20-22 MTV3-kanavalla. ”Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä” kokoaa yhteen asiantuntijat, päättäjät sekä kansalaiset keskustelemaan muun muassa pakolaiskriisin tuomista kustannuksista, peloista sekä erilaisista tavoista auttaa hädässä olevia. Osallistu keskusteluun #turvapaikka.


Lue myös:

    Uusimmat