Turvallisuuteen myönnettiin 100 miljoonan lisäpotti – Nerg: Näihin kohteisiin käytetään

100 miljoonaa euroa lisää turvallisuuteen 2:41

Sisäministeriö käyttää turvallisuuteen myönnetyt lisärahat poliisien ja rajavartijoiden määrän takaamiseen. Lisäksi aiotaan keskittyä nettirikollisuuteen, terrorismin ennaltaehkäisyyn ja isojen yleisötilaisuuksien turvaamiseen.

Puoliväliriihessä päätettiin 100 miljoonan euron lisärahasta turvallisuuteen. Myönnetyistä varoista 46 miljoonaa menee sisäministeriölle.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo, että päätös on merkittävä Suomen turvallisuuden kannalta. Nyt sopeuttamistoimet poliisissa, Rajavartiolaitoksella ja Suojelupoliisissa voidaan unohtaa.

– Pystymme pitämään sen noin 7200 poliisihenkilöä töissä, Nerg sanoo.

– Pystymme nyt myös panostamaan nettirikollisuuteen ja suuntaamaan voimavaroja terrorismin ennaltaehkäisyyn ja isojen yleisötilaisuuksien turvallisuuteen.

Suojelupoliisi saa rahoista kaksi miljoonaa. Nergin mukaan rahat menevät juuri terroristisen toiminnan ennaltaehkäisyyn.

– Kaikkeen toimeen, jolla voidaan tunnistaa riskihenkilöt ja seurata heitä, Nerge kertoo.

Rajavartiolaitoksessa rahat käytetään Nergin mukaan itärajan valvonnan kunnossapitoon ja Helsinki-Vantaan lentokentän turvallisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat