Turvallisuusneuvosto ei suunnittele Irak-kokousta

Britannia, Yhdysvallat ja Espanja pitävät huippukokouksen Irakin tilanteen tiimoilta sunnuntaina. Sen sijaan YK:n turvallisuusneuvosto ei suunnittele Irakia koskevaa kokousta.

Bush ja Blair neuvottelevat Irak-tilanteesta

YK:n turvallisuusneuvosto ei suunnittele Irakia koskevaa kokousta, sanoi turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Mamady Traore tänään. Hänen mukaansa diplomaattiset ponnistelut kriisin ratkaisemiseksi ovat umpikujassa.

Umpikuja vain pahenee Traoren mukaan. -Neuvotteluissa ei ole edistytty eikä uusia neuvotteluja ole suunnitteilla, hän sanoi.

Erään toisen turvallisuusneuvoston jäsenen mukaan viiden neuvoston pysyvän jäsenmaan edustajien odotettiin kuitenkin saapuvan myöhemmin tänään Ranskan YK-lähetystöön keskustelemaan tilanteesta.

Toinen Irakia koskeva päätöslauselma ei ole saanut enemmistön tukea turvallisuusneuvostossa, kertoi Espanjan radio perjantaina. Radio oli saanut tietoonsa Espanjan suurlähettilään viestit, joissa kerrottiin, että sodan kannalla on turvallisuusneuvoston vähemmistö.

Chile teki tänään esityksen, jossa Irakille annettaisiin kolme viikkoa aikaa tuhota joukkotuhoaseensa. Yhdysvallat torjui esityksen.

Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer sanoi aiemmin tänään, että tavoitteena on hyväksyä Irakia koskeva päätöslauselma ensi viikolla.

Päätöslauselmakokous Azoreilla sunnuntaina

Yhdysvaltain, Britannian ja Espanjan johtajat kokoontuvat sunnuntaina Irakin kriisiä koskevaan huippukokoukseen Azoreille. Huipputapaamista kuvataan viimeiseksi ponnisteluksi rutistaa kokoon Irakia koskeva päätöslauselmaehdotus, jonka YK:n turvallisuusneuvosto voisi hyväksyä.

Chilen presidentti Ricardo Lagos puolestaan kertoi aiemmin tänään Chilen ja joidenkin muiden turvaneuvoston jäsenmaiden kompromissiesityksestä, jonka mukaan YK:n asetarkastajille annettaisiin kolme viikkoa lisää aikaa riisua Irak aseista. Valkoinen talo kuitenkin torjui tuoreeltaan esityksen.

Huippukokouksen järjestämisestä kertoi Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer. Hänen mukaansa presidentti George W. Bush, Britannian pääministeri Tony Blair ja Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar keskustelevat "mahdollisuuksista (Irakin) tilanteen rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi diplomatian keinoin".

Hätäkokous pidetään Azoreilla Keski-Atlantilla. Azorit on Portugalille kuuluva saariryhmä, ja Portugali toimiikin kokouksen isäntänä.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan aloite kokoukseen on todennäköisesti tullut Britannialta.

Tilanne on tukala Blairille, jonka hallituksesta ainakin yksi ministeri on uhannut erota, jos sotaan lähdetään ilman YK:n valtuutusta. Fleischerin mukaan tavoitteena on, että turvallisuusneuvosto voisi ensi viikolla hyväksyä Irakia koskevan päätöslauselman.

Tähän mennessä vain yksi jäsenmaa - Bulgaria - on antanut tukensa Yhdysvaltain, Britannian ja Espanjan päätöslauselmaehdotukselle.
Ranska, Venäjä ja Saksa tiukkoina

Ranskan presidentti Jacques Chirac kertoi perjantaina Blairille Ranskan olevan valmis kompromissiin Irakin aseriisuntakysymyksessä. Chirac toisti kuitenkin, ettei Ranska aio hyväksyä sellaista päätöslauselmaa, joka oikeuttaisi sotaan. -Emme voi hyväksyä uhkavaatimuksia tai automaattista voimankäyttöä, Chirac sanoi edustajansa mukaan.

Venäjä torjui perjantaina Britannian ehdotuksen, jonka mukaan Irakin johtajalle Saddam Husseinille esitetään kuuden kohdan vaatimuslista. -Britannian Irakia koskevat ehdotukset eivät ole rakentavia eivätkä ratkaise pääongelmaa - sitä että voimankäyttö Irakia vastaan saataisiin estettyä, varaulkoministeri Juri Fedotov sanoi.

Hyökkäyksen vastustajiin myös kuuluvan Saksan johtaja Gerhard Schröder arveli perjantaina, ettei sotaa enää välttämättä kyetä estämään. Hän sanoi silti, ettei vielä aio antaa periksi. Turvaneuvoston enemmistö ei Schröderin mukaan halua sotaa.


(MTV3-STT-Reuters)

Irak-eripura näkyy myös EU:n tulevaisuutta pohtivassa konventissa. Keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on lykätty jäsenmaiden välien kiristymisen vuoksi. Useimmat konventin edustajat ovat entistä vakuuttuneempia siitä, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on kehitettävä.

(Kymmenen uutiset 14.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat