Turvallisuusjohtaja: Väkivalta ministereiden suurin uhka

Yksittäisten ihmisten mahdolliset väkivaltateot ovat suomalaisministereiden suurin uhka, kertoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen. Hänen mukaansa väkivaltatekoja on myös vaikea ennakoida.

Härkösen mukaan yleinen ilmapiiri on jatkunut vaalienkin jälkeen aggressiivisena. Vihakirjoittelua esiintyy netissä. Osa niistä kohdistuu ministereihin. Härkönen pelkää sitä, että "vihapuheet leviävät fyysiseen maailmaan".

– Joku häiriintynyt henkilö saattaa ajatella, että tämä (uhkaus ministeriä kohtaan) on kannattavaa tehdä, kun siitä kirjoitellaan. Sitten saatetaan tehdä ihan spontaani teko, kun tavataan ministereitä. Teko voi olla joko sanallinen tai fyysinen. Tämä on se, mitä pelkään, Härkönen kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa ministereiden uhkailu ei ole tällä hallituskaudella "konkretisoitunut kovinkaan paljon". Rivien välistä voi tulkita, että jonkinlaista uhkailua on tapahtunut. Härkönen ei voi asiaa kuitenkaan tarkemmin kommentoida turvallisuussyihin vedoten.

Härkönen täsmentää, että yleinen uhkataso ei ole noussut. Myöskään poliisitoimille ei ole ollut tarvetta. Suojelupoliisilla on päävastuu uhka-arviosta.

– Me seuraamme valtioneuvostossa myös nettikirjoittelua, mutta päävastuu on poliisilla.

"En pelkää mitään"

Puolustusministeri Stefan Wallinia ei pelota ministerityössä tällä hetkellä mikään. Hän ei myöskään viitsi seurata netin keskustelupalstoja.

– En enää seuraa nimetöntä, herjaavaa nettikeskustelua, koska sitä ei voi ottaa kovinkaan vakavasti. Sama koskee niitä medioita, jotka edelleen sallivat tämän nimettömän keskustelun, Wallin toteaa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ei ole myöskään saanut uhkauksia, eikä hän seuraa netin keskustelupalstoja.

Lue myös:

    Uusimmat