Turvallisuusasiantuntija: Näin Suomen pitäisi toimia nyt

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut turvallisuusasiantuntija Pauli Järvenpää korostaa  Suomen oman puolustusvalmiuden tärkeyttä.

Ukrainan sota on käynnistänyt vilkkaan keskustelun Suomen turvallisuuspolitiikasta. Järvenpään mukaan tässä tilanteessa korostuu oman puolustusvalmiuden tärkeys.

– Suomen pitäisi laittaa oma puolustuksensa kuntoon. Siitä on leikattu viime vuosina niin paljon rahaa, että en usko, että kukaan asiantuntija voi sanoa, että se on hyvässä kunnossa, Järvenpää toteaa.

Järvenpään mukaan asia on kuitenkin vielä korjattavissa.

– Se ei ole vielä lopullisesti rikki. Se saadaan kuntoon ja se saadaan hyväänkin kuntoon, jos halutaan, mutta se vaatii veroeuroja huomattavia määriä.

Oman puolustuksen lisäksi Suomen kannattaa Järvenpään mukaan hyödyntää kaikki mitä yhteistyömahdollisuuksista on hyödynnettävissä.

– Kaikki mitä saadaan irti erilaisista kumppanuuksista ja yhteistyömahdollisuuksista pitää käyttää hyväksi. Tämä koskee niin Ruotsia, Pohjoismaita, EU:ta kuin Natoakin, Järvenpää painottaa. 

Natosta paljon vääriä luuloja

Järvenpää on Nato-jäsenyyden vankka tukija –  ja ollut sitä jo 20 vuotta. Järvenpää harmitteleekin sotilasliittoon liitettyjä vääriä mielikuvia.

– Natoa pidetään hyökkäysorganisaationa, vaikka se on puolustuksellinen liitto. Ne, jotka siihen liittyvät hoitavat yhdessä tilanteen, jos joku jäsenistä joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Se on myytti, joka pitäisi murskata tuota pikaa, Järvenpää sanoo.

Eilen Suomen solmimaa isäntämaasopimusta Järvenpää pitää käytännön tasolla hyvin merkittävänä. Se mahdollistaa hänen mukaansa avun saannin teknisen toteutuksen myös suuronnettomuuden ja luonnonkatastrofin sattuessa.

– Tällainen tekninen sopimus, mikä isäntämaasopimus on, tekee mahdolliseksi sen, ettei kriisin päällä ollessa tarvitse miettiä, mitä tehdään ja millä tavalla teknisesti hoidetaan avu saanti, Järvenpää selittää.

Nato-jäsenyyden vastustajia Järvenpää rauhoittelee.

– Se ei kuitenkaan vie meitä yhtään lähemmäksi Nato-jäsenyyttä, Järvenpää korostaa.

Lue myös:

    Uusimmat