Turvallisuus pääaiheena PN:n istunnossa

Pohjoismaiden neuvoston maanantaina Helsingissä alkavan istunnon yhdeksi pääteemaksi nousee turvallisuuspolitiikka. Pohjoismaiden puolustusministerit antavat ensimmäistä kertaa oman selontekonsa yleisistunnolle.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu käydään tiistaina. Sitä pohjustavat Norjan puolustusministerin Dag Jostein Fjaervollin ja ulkoministerin Knut Vollebaekin maanantaina käyttämät puheenvuorot.
Turvallisuuspolitiikka kuului takavuosina niihin aiheisiin, joita ei PN:n istunnoissa käsitelty. Nyt esillä on erityinen puheenjohtajiston laatima turvallisuuspoliittinen mietintö, jonka mukaan tämän alan kysymykset on nostettava tärkeysjärjestyksen kärkeen Pohjoismaiden hallitusten yhteistyössä.

Turvallisuuskäsite halutaan lisäksi laajentaa koskemaan muutakin kuin sotilaallista ulottuvuutta. Siihen halutaan liittää mm. lähialueiden ympäristöuhkat ja taloudellisen kehityksen mukanaan tuomat vaarat entisissä sosialistisissa maissa.
Turvallisuuspolitiikasta pidettiin teemakonferenssi viime syksynä Helsingissä. Se kokosi osanottajia Pohjoismaiden lisäksi Venäjältä, Baltian maista ja Natosta.

Pohjoismaiden neuvosto on viime vuosina kannustanut myös puoluepolitiikan mukaantuloa toimintaan. Neljän puolueryhmittymän eli konservatiivien, keskustaryhmän, sosialidemokraattien ja vasemmistososialistien halutaan saavan entistä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon.
Maanantaina alkavassa PN:n 49. istunnossa esittelee pääministereiden selonteon Ruotsin pääministeri Göran Persson. Selonteossa käsitellään ministerineuvoston puheenjohtajamaana ensi vuonna toimivan Ruotsin suunnitelmia pohjoismaisesta yhteistyöstä.

Rahankäyttöä selvitetään

Kansanedustajat odottavat mielenkiinnolla myös tarkastuskomitean raporttia, jossa käsitellään Ruotsin tilintarkastajien huomautuksia PN:n sihtreeristön rahankäytöstä vuodelta 1996, jolloin sihteeristö muutti Tukholmasta Kööpenhaminaan.
Tilintarkastuskertomuksessa huomautetaan mm. irtaimiston myynnistä, erorahoista, sihteeristön kotimatkoista ja ulkomaanlisistä. Ennakkoon tiukaksi mainostettu raportti menee puheenjohtajiston käsittelyyn. PN:n Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Jarmo Wahlströmin (vas.) mukaan vastuuseen joutuvia löytyy, jos kyse on holtittomasta rahankäytöstä.
Pohjoismainen ministerineuvosto ehdottaa ensi vuoden pohjoismaisen yhteistyön kokonaisbudjetiksi 695,9 miljoonaa Tanskan kruunua eli 880 miljoonaa Suomen markkaa.

Pääministerit kokoontuvat

Pohjoismaiden pääministerit tapaavat istunnon yhteydessä maanantaina Helsingissä. Norjan pääministerin Kjell Magne Bondevikin johdolla pidettävässä tapaamisessa käsitellään mm. EU:n laajenemista, Emua ja Shengen-sopimusta.
Keskustelunaiheina on lisäksi Itämeren ja Barentsin alueen yhteistyö. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) esittelee Suomen aloitetta EU:n pohjoisen ulottuvuuden kehittämiseksi. Pohjoismaiden pääministereillä on samana päivänä myös kokous Baltian maiden pääministereiden kanssa.
PN:n kokoukseen saapuu kaikkiaan noin 800 osanottajaa, joista 60 on ministereitä. Istunnossa pohditaan muiden aiheiden ohella myös tasa-arvoa, työllisyyspolitiikkaa, elintarviketurvallisuutta sekä rakennus- ja asuntokysymyksiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat