Turussa typpihappovaunun vuoto – alueella liikkumista vältetävä

Junaliikenne on toistaiseksi keskeytetty Turussa.

Keskeytys johtuu typpihappovaunun vuodosta, kertoo Liikenneviraston Rataliikennekeskus. Alueella liikkumista kehotetaan välttämään ennen kuin vaaratilanteen päättymisestä on tiedostettu.

VR korvaa kaukoliikenteen junia linja-autoilla. Esimerkiksi kello 18:n aikaan busseja oli varattu kolme junavuoroa varten. Rataliikennekeskus ei vielä osaa arvioida, kuinka kauan junaliikenne on poikki.  

Pelastuslaitoksen työt ovat parhaillaan menossa paikan päällä.  

Typpihappo on väritön, voimakkaasti syövyttävä happo. Väkevän typpihapon roiskuminen silmään aiheuttaa vakavia silmävaurioita ja voi johtaa sokeuteen. Se myös syövyttää voimakkaasti ihoa ja aiheuttaa polttavaa tunnetta ja rakkuloiden muodostumista. Typpihappo muuttaa ihon keltaiseksi.  

Happohöyryille ja typpidioksidille altistumisen ensioireita ovat lievä tai kohtalainen silmien ja hengitysteiden ärsytys.  
Typpihappoa käytetään Suomessa lannoite- ja räjähdysaineteollisuudessa.  

Lue myös:

    Uusimmat