Mainos

Turussa kaavaillaan biokaasubusseja kaupunkilinjoille

Turku suunnittelee ottavansa kaupunkiliikenteessä käyttöön biokaasulla toimivia linja-autoja. Ensimmäiset biokaasubussit tulisivat käyttöön vuonna 2014. Uusiutuvan biokaasun käytöllä on tarkoitus muun muassa vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä.

Asiasta tehdyn selvityksen mukaan liikennebiokaasua voitaisiin valmistaa paikallisesti kaatopaikkajätteestä ja jätevesilietteestä. Biokaasun polttoainekelpoiseksi puhdistavan laitoksen sekä kaasun jakeluverkon rakentaminen maksaisi arviolta viisi miljoonaa euroa.

Turun sisäisen liikenteen reiteillä liikennöi nyt noin 175 bussia, jotka suunnitelman mukaan korvattaisiin biokaasubusseilla vaiheittain noin kymmenen vuoden kuluessa.

Turun ympäristö- ja joukkoliikennelautakunnat asettuivat äskettäin puoltamaan biokaasuhankkeen jatkamista. Seuraavaksi asia etenee kaupunginhallitukseen.

Muualla Suomessa biokaasubusseilla ei vielä liikennöidä, joskin Helsingin Bussiliikenteen maakaasubussit voisivat käyttää polttoaineenaan myös biokaasua. Sen käyttöönoton esteenä on yhtiön mukaan toistaiseksi pidetty liian korkeaa hintaa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.