Turussa ammoniakkionnettomuus

800 litran ammoniakkisäiliö hajosi teollisuusalueella Turussa. Poliisi eristi pienen alueen onnettomuuden vuoksi.

Poliisi evakuoi ja eristi pienen alueen Turun Itäharjun teollisuusalueella tänään ammoniakkionnettomuuden vuoksi. 11.30 alkanut evakuointi kesti noin tunnin, kenellekään ei sattunut vahinkoja.

Nestemäistä 20-prosenttista ammoniakkia sisältänyt 800 litran säiliö putosi ja rikkoontui, kun sitä siirrettiin autosta teollisuusyrityksen pihalla.

-Onneksi satoi rankasti. Sadevesi huuhtoi ammoniakin viemäreihin, eikä se päässyt höyrystymään, palomestari Jukka-Pekka Salminen Turun palolaitokselta kertoo. Ammoniakki huuhtoutuu viemäreiden kautta mereen. Salmisen mukaan aineesta ei ole enää vaaraa, vesiliukoinen ammoniakki sekoittuu veteen ja häviää.

-Tilanne olisi voinut olla erittäin vaarallinen, jos ei olisi satanut. Ammoniakki olisi höyrystynyt maan pintaa pitkin kulkevaksi pilveksi. -Ammoniakkipilvi muun muassa ärsyttää hengityselimiä ja pahimmassa tapauksessa lamauttaa hengityksen.

Elektroniikkateollisuus käyttää ammoniakkia mm. kuparin syövyttämisessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat