Turussa aletaan muuttaa auringonvaloa polttoaineeksi

Turussa aloitetaan tutkimushanke auringonvalon muuttamiseksi polttoaineeksi.

Turun yliopiston koordinoima kansainvälinen DirectFuel-hanke on saanut EU:lta lähes 3,7 miljoonan euron rahoituksen tästä päivästä alkaen.

- Tutkimme auringonvalon ja hiilidioksidin muuttamista suoraan moottoreissa ja teollisuudessa käytettäviksi polttoaineiksi. Tarkoituksena on muuntaa auringon energiaa biologisten prosessien avulla propaaniksi, jota on jo puolen vuosisadan ajan käytetty polttoaineena nestekaasun muodossa, kertoo hankkeen koordinaattori Patrik Jones.

Monissa EU-maissa on jo valmiina nestekaasun jakelujärjestelmä.

Tutkimus tehdään Turun yliopiston biokemian ja elintarvikekemian laitoksessa sekä Biotekniikan keskuksessa. Hankkeessa on mukana yhteensä yhdeksän yhteistyökumppania Euroopasta ja Yhdysvalloista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat