Turun vankilan johtajalle ja vartiopäällikölle vaaditaan sakkoja

Valtionsyyttäjä Jukka Rappe vaatii Turun vankilan johtajalle Totti Karpelalle ja vartiopäällikölle sakkorangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rappen mukaan he ovat lyöneet laimin velvollisuutensa huolehtia siitä, että annettuja ohjeita noudatetaan, ja että kaikkien vankien henkilökohtainen koskemattomuus on turvattu.

Laiminlyönti johti ns. pelkääjävangin pahoinpitelyyn joulukuussa 2000. Karpela ja vartiopäällikkö kiistivät syytteen tänään Turun käräjäoikeudessa. Heidän mukaansa käytännön vastuu sääntöjen noudattamisesta kuuluu osastojen ylivartijoille.

Seksuaalirikoksesta tuomittu pelkääjävanki oli sijoitettu suljetulle osastolle, jonne on sijoitettu myös vaarallisiksi määritellyt vangit. Häntä suojattiin myös "toimet yksin" -käytännöllä, jonka mukaan hän sai mm. ruokailla yksin sellissään. Karpelan mukaan missään vankilassa ei vangin turvallisuuden takaamiseksi voida tehdä enempää.

"Päiväjärjestyksestä tingitty aina"

Pahoinpitely pääsi tapahtumaan, koska osastolla ei noudatettu päiväjärjestystä, jonka mukaan osaston muut vangit on suljettava selleihinsä silloin, kun pelkääjävangit hakevat ruokaa. Pahoinpitelypäivänä osaston esimiehenä toimineen ylivartijan mukaan päiväjärjestyksestä on tältä osin tingitty koko osaston 4-vuotisen olemassaolon ajan, jotta ruuan jakelu sujuisi nopeammin ja kaikki vangit saisivat ruokansa lämpimänä.

Sääntöjen mukaan ruokailutilanteessa suljetulla on osastolla on lisäksi oltava läsnä vähintään kaksi vartijaa. Tapahtumapäivänä toinen vartijoista oli kuitenkin poistunut osastolta viemään yhtä vankia puhelimeen. Ylivartijan ja vartijan osalta Rappe on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen.

"Valvonnan ydin toteutui"

Oikeudessa omasta puolestaan puhunut Karpela sanoi olleensa tietämätön siitä, ettei päiväjärjestystä ole noudatettu. Karpelan mukaan myöskään keskusteluissa pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen vangin kanssa ei ollut tullut ilmi, että tämä olisi erityisesti huolissaan turvallisuudestaan ruokailun aikana.

Vartiopäällikköä avustaneen Leena Innasen mukaan vankilanjohtajan ja vartiopäällikön valvontavelvollisuuden ydin toteutui aamupalavereissa, joita pidettiin päivittäin ylivartijoiden kanssa. Johdon tehtäväkenttä on Innasen mukaan niin laaja, ettei kaikesta voi huolehtia henkilökohtaisesti.

Syyttäjän mukaan ylivartijoiden vastuu toiminnasta osastoilla ei poista vankilan johdon valvonta- ja huolehtimisvastuuta. Johtajan ja vartiopäällikön olisi pitänyt itse käydä säännöllisesti osastoilla toteamassa, että sääntöjä noudatetaan. Palavereissa ylivartijoilta tullut informaatio ei syyttäjän mukaan ole riittävää valvontaa, sillä myös ylivartijat ovat johdon valvonnan alaisia.

Rikosseuraamusviraston tilastojen mukaan viimeisen puolentoista vuoden aikana vankiloissa tullut tietoon 138 vankien välistä tappelua. Kaksi on johtanut vangin kuolemaan. Karpela ja Innanen ihmettelivät sitä, että yhdessäkään tapauksessa syyllistä ei ole haettu vankilan johdosta tai työntekijöistä.

Poliisitutkinta Turussa sattuneesta pahoinpitelystä aloitettiin rikosseuraamusviraston johtaja Markku Salminen. Turun käräjäoikeus antaa päätöksen asiassa ensi perjantaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat