Turun vankila muutti Kakolasta Saramäkeen

Lähes 300 vangin muutto Kakolasta uuteen vankilaan sujui ilman järjestyshäiriöitä. Turun uusi vankila on Suomen nykyaikaisin - tehostunut osastojen eristäminen lisää sekä vankien että henkilökunnan turvallisuutta.

Turun vankila muutti viikonloppuna perinteikkäästä Kakolasta uusiin tiloihin Saramäkeen. Mittava, kolmensadan vangin siirto uuteen vankilaan saatiin päätökseen tänään. Kolme päivää kestänyt operaatio sujui hyvin.

Erityisen vaarallisiksi luokitellut vangit tuotiin yksitellen. Suurin riski vankien siirrossa oli juuri matkan varrella.

- Muuton ajankohta pidettiin kaikilta salassa loppuun asti. Lisäksi reittejä vaihdeltiin matkan varrella, kertoo vankilanjohtaja Juhani Järvi.

Vankeja oli siirtämässä noin sata vartijaa päivittäin. Pisimmillään vartijoiden työpäivät venyivät 15-tuntisiksi. Virka-apua saatiin Riihimäen ja Konnunsuon vankiloista

Saramäen uusi vankila on Suomen nykyaikaisin rangaistuslaitos. Enää vankien ei tarvitse asioida ämpäreihin, vaan selleistä löytyy niin vessa kuin suihkukin. Uuden vankilan turvallisuutta on lisätty eristämällä osastot entistä paremmin toisistaan.

Aivan vastalauseitta muutoksia ei kuitenkaan otettu vastaan.

- Perjantaina yhdellä osastolla oli pientä kapinan alkua eli siellä oli heitelty ikkunasta pihalle vankilan kalustoa, mutta kapina saatiin pysäytettyä ihan alkuun, kertoo Järvi.

Tällä hetkellä uudessa 350 paikan vankilassa on jopa hieman väljyyttä, mutta tulevaisuudessa vankeja saatetaan joutua sijoittamaan toisiin vankiloihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat