Turun telakan laivatilaus vielä poliitikkojen käsissä

Viking Linen odotetun laivatilauksen ehtona on, että valtion lupaamat ympäristötuet toteutuvat. Turun telakan työllisyyttä pelastava aiesopimus on siis vielä poliitikkojen käsissä.

- Tästä ei voi tulla kauppaa, jos sitä tukea ei tule, sanoo Viking Linen toimitusjohtaja Mikael Backman.

Valtion piikki ympäristötuista päättyi viime kesänä, mutta Vikingin ja STX Finlandin neuvottelut venyivät useita kuukausia pitemmälle. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on kuitenkin varma, että hallitus hyväksyy uudestaan ympäristötukien myöntämisen ja vieläpä mahdollisimman nopeasti.

- Tämä asia käsitellään ensi tilassa talouspoliittisessa ministeriryhmässä, Pekkarinen sanoo.

Pekkarisen mukaan Vikingin saaman tuen määrä saattaa kuitenkin muuttua hallituksen viimekeväisistä päätöksistä.

- Se kokoluokka voi vaihtua jo senkin takia, että nyt kysymys on vähän pienemmästä laivasta kuin silloin keväällä oli esillä, hän sanoo.

Viking Line harkitsee nyt, onko uuden matkustaja-aluksen polttoaine nesteytetty maakaasu. Lng-kaasu on ympäristöystävällisempi polttoaine, sillä siinä ei ole rikkiä. Uudentyyppinen alus olisi siis vastaus Itämeren rikkipäästörajoihin, jotka tiukentuvat muutaman vuoden päästä.

- Meillä on keskustelut menossa Gasumin kanssa Suomessa siitä, onko kaasua saatavilla laivalle ja onko hinta kilpailukykyinen, Backman sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat