Turun poliisi haluaa tietoja Tampereen kahakoista

Tampereella viikonvaihteessa sattuneita poliisin ja nuorison yhteenottoja tutkiva Turun kihlakunnan poliisilaitos pyytää yleisöltä tietoja poliisin ja väkijoukon toiminnasta.

Rikosylikomisario Juhani Rantalaiho Turun poliisilaitoksesta korostaa, että ulkopuolisten todistajien havainnot ovat tärkeitä oikeiden tietojen saamiseksi. Yhteenotot liittyivät Tampereella viikonvaihteessa järjestettyjen Mustavihreiden päivien tapahtumiin. Päiville osallistui noin 300 nuorta eri puolilta maata.

Yhteenotoista tietävät voivat soittaa Tampereen poliisin päivystysnumeroon 03-219 5013. Yhteystiedot voi myös faksata numeroon 03-219 5385. Yhteystietonsa voi myös jättää henkilökohtaisesti Sorinkatu 12:ssa sijaitsevaan Tampereen poliisipäivystykseen.

Nuoret moittivat Tampereen poliisia

Mustavihreät päivät järjestäneet nuoret aktivistit syyttävät Tampereen poliisia epäasiallisesta käyttäytymisestä ja harhaanjohtavasta tiedottamisesta. Nuoret toivat näkemyksensä julki ravintola Nykyajassa tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Viikonvaihteen yhteenotot alkoivat samassa ravintolassa sattuneesta kärhämästä. Tiedotustilaisuuteen osallistuneet nuoret sanoivat, että he eivät järjestäneet mitään mielenosoitusta Tampereen Keskustorilla lauantai-iltana.

Nuoret kummastelivat poliisin puheita heidän joukkoonsa ujuttautuneista yllyttäjistä ja kännyköillä joukkoja ohjaavista johtajista. Lähes jokaisella nuorella on nykyisin käsipuhelin, he sanovat. Lauantai-iltana puhelinta tarvittiin, koska konserttipaikkaa etsivät nuoret pitivät toisiinsa yhteyttä kännyköillä. Myös poliisin väite ulkomaalaisista mellakoijista ihmetytti nuoria. Heidän mukaansa Mustavihreillä päivillä ei ollut muita ulkomaalaisia kuin ruotsalaisten bändien soittajat. He taas eivät uskaltautuneet ulos majapaikoistaan, koska he pelkäsivät yhteenottoja.

Poliisin toimista tutkintapyyntö

Tuusulalainen 19-vuotias Jukka Lassila on jättänyt omasta kohtelustaan tutkintapyynnön kotipaikkakuntansa poliisille. Lassila kertoi joutuneensa poliisin aggression kohteeksi Tampereen poliisiaseman pidätystiloissa. 30-40-vuotias poliisimies oli lyönyt häntä useaan otteeseen kämmentaipeella kasvoihin ja lisäksi nyrkillä poskeen. Lassilan mukaan poliisi oli myös uhannut potkia häntä kasvoihin. Lassilan mukaan poliisimies oli selittänyt käytöstään sillä, että hän oli aikaisemmin joutunut pois työstään "sivarihintin takia". Lassila on totaalikieltäytyjä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat