Turun Myllysillan alustavat kustannuslaskelmat julki

Ensimmäiset laskelmat Myllysillan korjaamisesta tai purkamisesta ja uudelleen rakentamisesta on saatu valmiiksi. Molemmat vaihtoehdot maksaisivat liki saman verran. Kustannukset jäisivät alle kymmenen miljoonan euron.

- Kyseessä on vasta karkea arvio, sanoo Kiinteistöliikelaitoksen tiedottaja Risto Lahtinen.

Tarkempia laskelmia hän lupaa noin puolentoista viikon kuluttua. Tämänhetkisen arvion mukaan korjattu tai uusi silta voitaisiin ottaa käyttöön ensi vuoden kesällä.

Silta on painunut edelleen viikonlopun aikana. Suurimmillaan painauma on sillan keskikohdalla 122,9 senttiä. Painumista seurataan päivittäin.

Ohikulkija huomasi sillan alkaneen vajota lauantaiaamuna 6. maaliskuuta. Silta suljettiin välittömästi. Yksisuuntainen 93 metriä pitkä Myllysilta on rakennettu vuonna 1975.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat