Turun lomautukset raukenemassa

Turun kaupungin henkilöstölle suunnitellut säästölomautukset ovat suurelta osin raukeamassa.

Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty teki helmikuussa kaupungin henkilöstöä edustaville järjestöille ehdotuksen, jonka mukaan 30 prosenttia tämän vuoden lomarahoista olisi siirretty maksettavaksi viimeistään helmikuussa vuonna 2000. Kaupunki lupasi maksaa siirretylle erälle kolmen prosentin koron.

Järjestöt hylkäsivät tuolloin esityksen. Tämän jälkeen päätettiin, että kaupunki lomauttaa työntekijänsä viikoksi tarvittavien säästöjen kokoon saamiseksi.

Maanantaina henkilöstöjärjestöistä Akava, KVL, KTN ja TNJ kuitenkin hyväksyivät sopimuksen, joka pääpiirtein vastaa Lahoniityn lomarahan myöhentämisesitystä.

Suurin järjestö eli KTV ei hyväksynyt muiden nyt sopimaa lomarahan lainaamista. KTV:lle varattiin kuitenkin mahdollisuus tulla myöhemmin mukaan sopimukseen muiden sopijapuolten suostumuksella.

Turun tämän vuoden talousarvioin käyttömenoissa on kaikkiaan 74,5 miljoonan markan aukko. Kaupungin työntekijöiltä "lainatuilla" lomarahoilla tai KTV:n jäsenten lomautuksilla vajaus pienenee noin 33 miljoonalla markalla.

Turulla on noin 12 500 työntekijää. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat