Turmat ja veriteot vaativat viikonloppuna 18 uhria

Elokuun ensimmäinen viikonloppu on ollut kiireinen hätäkeskuksissa, pelastuslaitoksissa, sairaaloissa ja poliisipäivystyksissä.

Perjantain ja sunnuntai-illan välisenä aikana liikenteessä, vesillä, tulipaloissa ja väkivallan uhreina on kuollut 17 ihmistä. Lisäksi iäkäs marjastaja menehtyi metsään.

Maastoa ja metsää paloi eri puolilla maata. Tuhoisin metsäpalo sai alkunsa eilisiltana Köyliössä Satakunnassa, jossa paloi noin kymmenen hehtaaria metsää. Yksi Porin Prikaatissa Säkylässä palveleva varusmies loukkaantui aamulla paloa sammuttaessaan.

Tieliikenteessä kuoli viikonvaihteessa kymmenen ihmistä, tulipaloissa kaksi ja vesillä kolme. Väkivallan uhreina kuoli kaksi ja kaksi pahoinpideltiin kriittiseen tilaan. Lisäksi poliisin takaa-ajamassa autossa ollut nainen löydettiin kuolleena auton pakoreitin varrelta viime yönä.

Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet sattuivat Yläneellä, Huittisissa, Alavieskassa, Hausjärvellä, Ranualla, Multialla, Parikkalassa ja Viljakkalassa. Huittisissa ja Multialla kuolleet olivat naisia ja toinen Viljakkalan uhreistä oli nainen, kuusi kuolleista oli miehiä. Huittisten ja Multian turmissa naiset olivat autossa matkustajina ja kuolivat pudottuaan autosta ulosajossa.

Lisäksi yksi nainen kuoli Kuopiossa ilmeisesti paettuaan poliisin takaa-ajamasta autosta. Kuolleena löydetyn naisen kuolinsyytä tutkitaan.

Leppävirralla eilisiltana sattuneessa ulosajossa loukkaantui viisi venäläisnaista, joista yksi vakavasti.

Kaksi menehtyi vesillä

Vesillä hukkui kaksi miestä eilisiltana. 66-vuotias virolaismies hukkui Savonlinnassa, 55-vuotias mies Lempäälässä. Kolmas henkilö hukkui Lappeenrannassa eilen. Hänen sukupuoltaan ei saatu varmistetuksi, mutta epävirallisten tietojen mukaan kyseessä oli mies.

Kuusi vaasalaista loukkaantui kahden huviveneen törmäyksessä eilen iltapäivällä Gerbyn satamassa Vaasassa. Yksi miehistä loukkaantui vakavasti, viisi muuta lievemmin.

Ylöjärvellä Pirkanmaalla kaksi ihmistä kuoli perjantaina omakotitalon palossa. Polisi selvittää vainajien henkilöllisyyttä. Talossa asui kaksi keski-ikäistä miestä.

Kaksi miestä tapettiin viikonvaihteessa, toinen eilisaamuna Joensuun Hukanhaudalla, toinen Lahdessa perjantai-iltapäivänä. Alle 20-vuotiasta miestä puukotettiin hengenvaarallisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä Lappeenrannan linnoituksessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat