Turmalaivan kapteeni puolustautuu: Merivesi oli kylmää

Etelä-Korean turmalautan kapteeni puolustaa evakuointikäskyn viivyttämistä turvallisuussyillä. Merivesi oli kylmää ja virtaukset voimakkaita. Paikalla ei ollut pelastusalusta. 

-Lähistöllä ei myöskään ollut kalastus- tai muita aluksia, jotka olisivat voineet auttaa, kapteeni sanoo. 

Hän sanoo pelänneensä, että matkustajat ajautuvat kauas ja joutuvat vaikeuksiin, jos heillä ei ole pelastusliivejä. 

Henkilökunta kehotti matkustajia pysymään paikoillaan ja hyteissään noin 40 minuuttia turman alkuvaiheessa. 

Kapteeni pidätettiin myöhään eilen Suomen aikaa epäiltynä tehtävien laiminlyönnistä ja merilain rikkomisesta. 

Etsinnät aluksella ovat jatkuneet tänään. Sukeltajien kerrotaan nähneen aluksessa kolme ruumista, joita ei kuitenkaan pystytty vetämään pois. 

Turman syystä ei ole tietoa. Alus teki jyrkän käännöksen ennen ensimmäistä hätäviestiä. Osa asiantuntijoista arvelee, että laivan lasti saattoi lähteä liikkeelle käännöksen vuoksi, mikä olisi tehnyt laivan epävakaaksi. 

Toiset asiantuntijat spekuloivat, että käännös on saattanut olla seurausta törmäyksestä esimerkiksi karikkoon. 

Keskiviikkoisen onnettomuuden vahvistettu uhriluku on 29. Yli 270 ihmistä on yhä kateissa. 174 pelastettiin.  

Lue myös:

    Uusimmat