Turmalaiva uppoaa Uudessa-Seelannissa - karilla puoli vuotta

Kuusi kuukautta sitten Uuden-Seelannin edustalla karille ajanut konttialus on uppoamassa.

Kahtia katkenneen aluksen keulapuoli on edelleen näkyvissä riutalla, mutta sen perä on vajonnut pinnan alle.

Liberian lipun alla seilannut konttialus Rena ajoi riuttaan Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella lokakuun alussa.

Haverista seurasi maan historian pahin ympäristökatastrofi, kun aluksesta vuoti noin 400 tonnia polttoainetta mereen. Yli 2000 merilintua kuoli ja satoja tahriintuneita lintuja on puhdistettu ja hoidettu väliaikaisessa eläinsairaalassa. Pohjoissaaren rantoja puhdistetaan yhä.

Pelastustöitä on kaiken aikaa haitannut kova merenkäynti ja usein toistuneet myrskyt. Tammikuussa alus katkesi kahtia.

Renan rahtina olleista lähes 1 400 kontista noin puolet on lentänyt mereen. Kontteja on löydetty kellumasta meressä satojen kilometrien päässä turmapaikasta.

Haverin syyksi on alustavassa tutkimuksessa todettu kapteenin tietoisesti ajaneen väärää reittiä hänen yrittäessään ehtiä satamaan määräajassa.

Sekä kapteeni ja perämies ovat myöntäneet syyllistyneensä tarpeettoman vaaran aiheuttamiseen sekä aluksen lokikirjan tietojen muuttamiseen jälkeenpäin. Molempia uhkaa useiden vuosien vankeusrangaistus. Tuomio julistettaneen ensi kuussa.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat