Turkulaislääkäri vahvistaa: Kivessyöpätapaukset selkeästi kasvussa - mutta miksi?

Professori Jorma Toppari nosti eilen Turun Sanomissa huolensa Turun seudulla lisääntyneistä kivessyöpätapauksista. Toppari esitti epäilyn siitä, että tapauksilla voi olla yhteyttä sikiöaikaiseen kemikaalialtistukseen.

Lääketieteen tohtori Heikki S. Virtanen Turun sosiaali- ja terveystoimesta vahvistaa, että kivessyöpien esiintymismäärät ovat olleet selkeässä nousussa.

- Syöpärekisterin mukaan vuosina 62-66 kivessyöpätapauksia Turun alueella oli yksi ja vuosina 87-91 niitä oli seitsemän. Mutta sitten vuonna 2008 tapauksia oli jo 22. Eli siinä mielessä Toppari on oikeassa, onhan tässä selkeästi kasvua, vaikka määrät ovat edelleen pieniä, Virtanen toteaa.

- Mutta siinä sitten onkin selvittämistä, että mikä on tämä syy.

Topparin mukaan yksi riskitekijä saattaa olla raskaudenaikainen meikkaaminen. Toppari ehdottikin varotoimena raskaudenaikaista meikkauskieltoa.

Hän korosti kuitenkin, että kosmetiikan käytön haittaa ei ole osoitettu selkeästi missään tutkimuksissa.

Lue myös:

    Uusimmat