Turkulaiskatsoja hämmästyi - uutislähetyksessä vilahti isoisän kadonnut kirje

Turkulainen Jonna Aaltonen saa toivottavasti pian hoitaa loppuun työn, jonka postimies aloitti vuonna 1966. Jos Itellan lupaus pitää paikkansa, Aaltonen saa toimittaa isoisälleen kirjeen, joka katosi postissa vajaat 45 vuotta sitten.

MTV3 kertoi keskiviikkona muutama vuosi sitten roskalavalta löytyneistä kirjeistä. Aaltonen sai eilen kuulla, että yhdessä niistä oli lukenut hänen isoisänsä nimi.

- Avomieheni pomo, joka perheensä kautta tuntee isoisäni, oli nähnyt MTV3:n uutisissa kirjeessä isoisäni nimen ja kertoi siitä töissä, Aaltonen kertoo.

Hän sanoo olevansa varma, että kirje kuuluu juuri hänen isoisälleen, sillä avomiehen esimies oli nähnyt kirjeessä myös osoitteen.

- Tiedän, että isoisäni on asunut tässä osoitteessa, itse asiassa hän asui vielä muutama vuosi sitten ihan samassa rakennuksessa. Siksi ajattelin, ettei tässä voi olla kysymys kenestäkään muusta.

Aaltosella ei ole aavistustakaan siitä, mitä kirje voisi pitää sisällään. Ainakaan isoisä ei ole kertonut jääneensä odottamaan kirjettä, joka ei koskaan saapunut perille.

- Olisiko kuitenkin ollut henkilökohtaisesta kirjeestä kysymys, kun siinä oli vain nimi päällä, Aaltonen arvelee.

Hän ei ole vielä kertonut uutisia 90-vuotiaalle isoisälleen.

- En ole vielä ehtinyt puhua hänen kanssaan. Ajattelin, että kerron vasta siinä vaiheessa, jos saan kirjeen käteeni.

Aaltonen aikoi olla yhteydessä Itellaan viedäkseen loppuun posteljoonin kesken jääneen työn.

Ensimmäisenä kadonneista kirjeistä kertoi Turun Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat