Turku kauppasi omaisuuttaan

Turun kaupungin tilinpäätös osoittaa viime vuodelta ylijäämää 209 miljoonaa markkaa. Kaupungilla oli satunnaisia tuottoja, kun se myi puhelinlaitoksen. Kaupan ansiosta tulos on tyydyttävä.

Talouspäällikkö Jouko Lehmusto sanoi, että terveyden- ja sosiaalipalvelun kulut koettelivat pahiten talousarviota.
-Palvelutoimi ei ole vieläkään aivan tasapainossa. Sitä on tarkkailtava ja tultava toimeen pienemmällä rahankäytöllä, hän tiivisti.

Turun taloutta jouduttiin rukkaamaan viime syksynä. Kaupungille laadittiin vuoteen 2000 ulottuva taloussuunnitelma, jotta toimintamenot saataisiin pysymään verotulojen ja valtiontuen raameissa. Suunnitelma nojaa 17 prosentin kunnallisveroäyriin kuten viime vuonnakin.

Kaupungin tuloista lähes 55 prosenttia on veroja. Kun valtionosuudet putoavat, verotulojen osuus määrää palvelutason.
-Verotulot ylittyivät parillakymmenellä miljoonalla alun perin budjetoidusta. Kunnallisveroja jäi toteutumatta toista sataa miljoonaa, mutta sen korvasivat yhteisöveron tuotot, hän selvitti.

Kaupungin pitkäaikainen velka oli 735 miljoonaa. Tämä on asukasta kohden 4 400 markkaa. Velka laski viime vuoden aikana. Uutta pitkäaikaista velkaa ei ole tarkoitus ottaa.

Suuret palkkamenot kiusaavat Turkuakin. Palkkamenot kasvoivat viime vuonna 2,2 prosenttia. Kaupungilla oli vuoden lopussa 12 185 työntekijää. Turun henkilökuntamenot olivat 2,2 miljardia markkaa. Kaupunkikonsernitaseen loppusumma oli 10,4 miljardia. Siihen on laskettu mukaan kaikki kaupungin hallitsemat yhtiöt ja yhteisöt.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat