Turku ei onnistu asunnottomuuden puolittamisessa

Kaupungit ovat saavuttamassa pitkäaikaisasunnottomille annetut tavoitteensa. Yhteensä kymmenen kaupunkia lupasi kaksi vuotta sitten hallituksen tavoitteen mukaisesti puolittaa asunnottomuuden. Turku on näistä kaupungeista ainoa, joka ei saavuttanut välitavoitetta.

– Meillä on käynnissä oma hanke, jossa olemme edistyneet aika pitkälle. Tarkoituksenamme ei ole rakentaa uusia asuntoja, vaan asuttaa asunnottomat normaaliin vuokra-asuntokantaan, kertoo Turun kaupungin palvelujohtaja Maisa Kuusela.

Hallituksen tavoite on, että asunnottomuus puolittuu ensi vuoden loppuun mennessä.

Muissa yhdeksässä kaupungissa - Helsingissä, Tampereella, Turussa, Lahdessa, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa ja Jyväskylässä - on saavutettu tämän hetken välitavoite.

Esimerkiksi Helsingissä tavoitteena on osoittaa noin tuhat uutta tukiasuntoa tai hoitopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille vuoteen 2011 mennessä - ja tämä tavoite on toteutumassa.

Suomessa on noin 7 400 asunnotonta. Heistä suurin osa asuu pääkaupunkiseudulla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat